Nythän sitä tallustellaan katuja pitkin jo kokeeneena karvajalkana, ei pelota enää täkäläisten oudot liikenne- käyttäytymiskonventiot, saavat penteleet pelätä minua. Melbourne on pikku hiljaa avautunut paitsi kaupunkirakenteensa, myös tapahtumisiensa suhteen. Vielä on ole saanut kaksikumista alleni, joten saavat autoilijat vielä hetken hengähtää..

..mutta jalkaisin täällä matka taittuu helposti. Itse asiassa ydinkaupunki ei ole suuren suuri ja lähiöihinkin kävelee tunnissa. No, ainakin niihin, jotka ovat tunnin kävelyn ulottuvissa. Työtehtävät ovat vieneet minua jo mielenkiintoisiin paikkohin, kuten legendaariselle MCG:lle (Melbourne Criket Grounds:ille), joka on legendaarinen siis sille krikettiä seuraavalle vähemmistölle, joka tellustamme asuttaa. Minua yritettiin tutustuttaa lajin saloihin, mutta paljut ja kepit ja innikset ja annikset menivät hyvin äkkiä sekaisin. Tuntuu kovin brittiläiseltä touhulta: posliinipalkintoja ja paljon jäpittämistä. Ei uponnut.

Vähitellen alkanut tutustuminen hostellin asukkaisiin on jäänyt aika minimaaliseksi, mutta panostankin laatuun enkä volyymiin. Mielipiteeni irlantilaisista ja australialaisista ihmisistä maapallon mukavimpina on saanut lisää pontta taakseen ja senpä takia nostankin peukkua tälle paikalle. Ja tälle työpaikalle. 

Tyttöäni vaan alkaa olla kovin ikävä.