..niin se aika vierähtää..

Vuosi sitten, seuratessani Annan touhuja Tansaniassa tämän samaisen sivuston kautta, manasin hänen laiskuuttaan päivittää blogia. Nyt on tullut peiliin katsomisen aika - ja hänellä oli sentään hyvänä syynä netin hitaus ja jopa sen suoranainen puute. Mitäpä minulla siihen sanomista..

Oloni täällä on asettanut ylleen arjen pukimet ja suunnistaminen tapahtuu jo ilman suurempia kompastumisia. Viikolla aamulla töihin, päivällä pois.. ..tunnistatte varmaan rutiinin. Onneksi sitä sentään vielä aika ajoin eksyy ja joutuu tarkistamaan kulkemisensa automaatioita. 

Pääsiäisen aikaan sain pitää huomattavan viiden päivän loman, johon mahtui aika paljon yleistä hengailua kaupungissa, kalliokiipeily-päivä

1239939320_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

ja lisää hengailua kaupungissa sekä myös St Kildan katsastaminen (se MelB:n kaupunginosa, joka näyttää Kalifornialta (ranta, rantaihmiset, rantakoirat, rantaturistit..)). Kaiken tämän päätteeksi - rusinana pohjalla - saapui Anna tänne hellään Melbourneen. Pystyn nyt seuraamaan samat vaiheet toisessa, mitkä itse kävin läpi: tottuminen lämmönvaihteluun (ja etenkin tähän outoon kylmyyteen), henkisen paikkansa löytämisen täällä olossa.. ..mitä kaikkea sitä nyt sitten kokikaan. Asia, jonka kokonaisvaltaisuutta en osannut huomioida: aikaeroväsymys. Raahasin Annaa ympäri cityä ensimmäisenä päivänä paitsi horisontaalissa suunnassa, mutta myös vertikaalissa (selvennys: kävelimme ympäri kaupunkia ja kävimme myös tosi korkeassa rakennuksessa). Edge 88:stä sai kyllä hyvän käsityksen kaupungin asemakaavasta, ehkä se helpotti kaupungin hahmottamista tytön päähän, mitä siltä väsymykseltä nyt läpi meni.

1239975774_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Työn puolesta aikani on kulunut oopperan pystyttämisessä ja sen ensi-iltaa odotellessa (lauantai 18.pvä - huomenna). Mukava, että duunit vaihtelevat niin paljon ettei ehdi leipääntymään. Kohta siirryn taas toimistoon ja koneen äärelle piirtämään valokarttoja / -suunnitelmia.

1239936849_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Asia, mikä alkoi tänään huolestuttamaan: valuuttakurssit. Australian dollarin vahvistuminen on kuluttanut eurovarojamme yllättävästi. Pitääkö sitä nyt sitten nostaa kaikki rahansa sukanvarteen, jolloin se on turvassa valuutanvaihteluilta (myös positiivissa puolessa, tosin). Taidan vielä seurata kurssia, kahtotaan myöhemmin.

Anna saapuminen tänne on aiheuttanut myös sen, että loman alkaminen tuntuu olevan lähempänä kuin mitä se oikeasti onkaan, ja sen paikan se on ottanut myös pääni sisällä. Etsin halvimpia campervaneja ja muita mahdollisuuksia saada loma-ajasta mahdollisimman paljon irti.. jesh.

,tämmöistä