-auringonpaisteet..
Pieni ihmismieleni on päässyt levon makuun noustessamme rannikkoa pohjoiseen päin. Melbouressa ollessani kuulin ihmisiltä vahvoja kommentteja Melbournen ylivertaisuudesta Sydneyyn nähden, ja olin itsekin (ehkä näiden kommenttejen ansiosta) kallistanut vaa´an Melbournen puoleen. Mutta nähtyäni Sydneyn, ja etenkin nähtyäni Sydneyn auringon paisteessa ja nauttien samalla lämmöstä, vaaka keikahti vaarallisesti S:ään päin. Kaupungissa oli meidän siellä ollessamme käynnissä jonkinlainen valon festivaali ja näimme auringon laskettua muutamia vaikuttavia valoinstallaatioita. Juupelin kaunista siis, muttei ehkä normaalia.
Sydneyssä vietimme ainostaan kaksi kokonaista päivää (eiköhän nämä Australian kaupungit ole nähty) ja nuo kaksi päivää olivat taukoamatonta kävelemistä ja ympäristöstä nauttimista. Jalat ottivat mielellään vastaan 13 tunnin bussimatkan Sydneystä Byron Bayhin, jonne lähdimme tapaamaan merta ja hiekkarantaa.
Mitäpä kertoa Byron Bayn kaupungista..? Eipä mikään suuren suuri, mutta rantaelämä sitäkin virkeämpi. Kaupungin (ja lähielueiden) nuorison (ja varttuneemman väen) elämä pyörii jokseenkin surffauksen ympärilllä, joten sitä siellä sitten näimme. Ja koimme.
Anna sai matkamme tähän mennessä parhaimman idean ottaa puolen päivän surffauskurssin, joka minulle tuntui ihan ok idealta - muttei mitenkään pakolliselta. Kun aallot olivat pyyhkäiseet minut muutaman kerran pois laudalta, aloin nopeasti oppia askeleet, jotka sallivat minun nousta laudalla huteraan seisoma-asentoon. Ja mikä fiilis! Muutaman onnistuneen aallon jälkeen huomasin addiktoituneeni täysin siihen touhuun - ja katsoessani Annan innosta vilkkuvia silmiä tiesin hänenkin hurahtaneen touhuun täysillä.
Päivän päätteeksi kumpikin meistä oli saanut muutaman hyvän aallon allensa ja onnitumisen tunne oli huumaava. Bussimatkalla takaisin hostellille teimme päätöksen sivuuttaa Brisbanessa käynti (koska kaupunki on sisämaassa, huomattavan kaukana merestä) ja mennä sen sijaan pienempään Noosan rantakaupunkiin, joka on kohtuullisen tunnettu hyvistä aalloistaan. Tätä kirjoitan juuri istuessamme bussissa kohti Noosaa.
-..ja ukkospilvet
En tiedä onko tämä foorumi (tai paremminkin tämä blogini) missään nimessä oikea paikka kirjoitella seuraavista aiheista, mutta tämä henkilö oli niin suuressa osassa koko Australian matkaani, etten voi hänen merkitystään sivuuttaa.
Tutustuin Melbournessa oloni alkuaikana eri-huippuun irlantilaiseen tyyppiin, jonka kanssa vietin suurimman osan vapaa-ajastani ennen Annan saapumista mantereelle - oikeastaan vietin hänen kanssaan lähes kaiken vapaa-aikani. Heti ensitapaamisestamme alkaen keskustelu vaan ryöppysi ja kiertelimme ympäri kaupunkia. Aivan huipputyyppi, puhelias kuin mikä ja tutustui ihmisiin helposti, kuin olisi tuntenut jokaisen tuntemattoman jo aiemminkin. Hänen kauttaan tutustuinkin muutamiin huippuihin tyyppeihin, Ilman häntä Melbourne olisi jäänyt huomattavasti kylmemmäksi ja vieraammaksi paikaksi.
Mutta koska hän oli enemmän tai vähemmän lomamatkalla ja minä tekemässä töitä, erkani tiemme hieman sen jälkeen kun Anna saapui. Sovimme kuitenkin tapaavamme jossain itärannikon kaupungissa, jahka saisimme mekin lomaosuutemme Australiassa käyntiin.
Mutkien ja matkojen kautta tapasimmekin hänet lopulta Byron Bayssä - pikaisesti sinä päivänä kun saavuimme BB:hen ja katsastimme rantaa. Hän näytti äärimmäsen väsyneeltä, ja koska hänellä oli takana useiden viikkojen camper vanissa asuminen reissatessaan itärannikkoa alaspäin, oletin sen olevan ainoastaan nukkumattomuutta. Puolen tunnin juttelun jälkeen sovimme näkevämme vielä iltaisemmalla.
Seuraavana aamuna heräsin puhelinsoittoon Byron Bayn poliisiasemalta. Tokkuraisena (ja pää vielä hieman edellisen illan punaviinin samentamana) vastasin puheluun ja he kertoivat löytäneensä irlantilaisen tavarat läheiseltä majakalta. Sen koommin herraa ei ole näkynyt.
...Byron Bay on siis syöpynyt mieliimme sekä hyvässä että erittäin pahassa. Halusimme jatkaa matkaamme eteenpäin suureksi osaksi siitä syystä, että BB:ssä olossa oli päällimmäisenä painostava tunnelma.
Mutta jatkamme matkaamme ajatuksemme ollessa iloisen irlantilaisemme ja hänen perheensä luona (luultavasti yövyn kotiinpaluu matkalla Dublinissa hänen veljensä luona, hänestä riippuen)..
Cé la vie, kai.
